toukokuuta 13, 2018

♥ Hyvää äitienpäivää ♥


M - O - T - H - E - R 

"M" is for the million things she gave me,
"O" means only that she's growing old,
"T" is for the tears she shed to save me,
"H" is for her heart of purest gold;
"E" is for her eyes, with love-light shining,
"R" means right, and right she'll always be,
Put them all together, they spell 

"MOTHER" 


Tänään on toinen äitienpäivä ja sunnuntai aamu etten mene perinteisesti lähimetsään poimimaan valkovuokkoja. Ihan pienestä tytöstä saakka on toukokuun toisena sunnuntai aamuna vedetty ensimmäistä kertaa jalkaa polvisukat. Pikku tyttönä polvisukat oli tärkeä juttu koska inhosin jo silloin sukkahousuja. Polvisukkiin viimeistään kiteytyi kesän lopullinen alkaminen. Sain juosta itsekseni tai myöhemmin sitten veljeni kanssa hakemaan kimpullisen valkovuokkoja. Poimitut kukat laitettiin sitten kotona aina tiettyyn maljakkoon pikaisesti etteivät ne vaan lakastu ennen äidille antamista.

Viime äitienpäivänä vein ensimmäistä kertaa kimpullisen valkovuokkoja äidin haudalle ja vilkutin hänelle pilvenreunalle. Äiti oli edellisessä lokakuussa poistunut luotamme joten emme enää koskaan tulisi viettämään äitienpäivää kuten ennen. Tuli vähän haikea olotila mutta ymmärsin, että äidin oli nyt hyvä olla missä ikinä hän onkaan. Valkovuokkokimppu näytti yhtä kauniilta kuin kotona siinä tutussa ja turvallisessa maljakossa. Paikka vain oli toinen...


Elämä jatkuu silti hyvien muistojen kera äidistä. Äiti on istuttanut minuun rakkauden taiteeseen, arkkitehtuuriin, väreihin, muotoihin, materiaaleihin ja tyyliin. Äidin ansiosta näin jo lapsena Juseliuksen mausoleumin Porissa ja Akseli Gallen-Kallelan Kalelan Ruovedellä. Äiti rakasti taidetta ja käsillä tekemistä. Äiti maalasi, muotoili savea, teki keramiikkaa, kutoi kangasta, maalasi posliinia ja oli todella luova ihminen. Äiti myös rakasti sisustamista ja usein kodissa huonekalut vaihtoivat paikkaa :) Äidillä oli omat kikkansa siirtää kalusteista "villavaatteiden avulla" paikasta toiseen... Kun olimme pieniä äiti ompeli meille vaatteita ja opetti myös minut ompelemaan vaatteita omille nukeille ja Barbiellekin.

Äiti on opettanut minulle myös muita lukemattomia tarpeellisia taitoja, joita olen pystynyt hyödyntämään elämäni eri käänteissä ja tilanteissa. Äiti osasi aina kannustaa ja neuvoa vaikeissa tilanteissa. Vieläkin minulla on kännykässä äidin gsm-numero. Tosin enää en voi soittaa hänelle kysyäkseni neuvoa omaan ongelmaani tai miten joku asia pitäisi tehdä oikein. Yritän muistella parhaan taitoni mukaan äidin antamia neuvoja tehdä rahkapiirakan tai siis "piimäpiirakan" juuri oikealla tavalla pääsiäisenä. Ja ilman niitä rusinoita.

♥ Oikein mukavaa ja rakkaudentäytteistä äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille ♥



14 kommenttia:

  1. Ihanaa että sulla on nuo tärkeät muistot. Ne ei katoa koskaan ❤️

    VastaaPoista
  2. Olipa ihana postaus ♥ Hyvät ja kauniit muistot poisnukkuneista ovat kultaakin kalliimpia. Niiden voimalla jaksamme eteenpäin, vaikka ikävä onkin kova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse ❤ Valkovuokot tuovat aina mieleen äidin. Tätä muistoa haluan vaalia.

      Poista
  3. Muistot elävät aina ja ne ovat surussa myös hyvin lohdullisia ajatuksia.
    Ihania muistoja sinulle on äidistäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ❤ Sinulla on puolestasi ihania muistoja isästäsi ja ne ovat tärkeitä. Vaikka lähimmäinen poistuu ei niitä muistoja voi kukaan ottaa pois ❤

      Poista
  4. Ihana koskettava teksti ja äitien antama perintö, reseptit, kulttuuri, tavat ja viisaudet ovat kultaakin kalliimpia <3 Niitä osaa erityisesti arvostaa vähän myöhemmällä iällä.

    Hyviä unia Marjo <3

    VastaaPoista
  5. Ihania muistoja. Äidit ovat opettaneet meille paljon ihania asioita.

    Kauniisti kirjoitettu, jaan kanssani muistot äidistäni samalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulanneli ❤ Äidit ovat aina mielessä vaikka siellä pilvenreunalla ❤

      Poista
  6. Kaunis postaus ja kauniita sanoja ❤ äitien neuvot kantaa aina ❤

    VastaaPoista
  7. Ihania muistoja tosiaan olet jakanut postauksessasi ♥️ Äidit ♥️♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna❤ Uskon, että nämä kauniit muistot säilyvät aina mukanani❤

      Poista

Template designed by Rainy Day