syyskuuta 23, 2017

Vapriikin Kielletty kaupunki -näyttelyyn ehtii vielä viikon verran


Kiina on maana ja matkustuskohteena kiehtonut minua aina. Muistan jo koulun historian tunneilta intoni lukea kaikkea kiinaisuuteen liittyvää. Kiina on väkiluvultaan maailman suurin ja pinta-alaltaankin maailman neljänneksi suurin valtio. Kiina kuuluu myös maailman vanhimpien valtioiden joukkoon. Kiinan valtio on ollut olemassa tuhansia vuosia vaikkakin valtaapitäneet kansat ovat valtiossa vaihtuneet lukemattomia kertoja. Kiinassa on myös kuuluisa Kiinan muuri, jonka astronautitkin ovat havainneet avaruuslennoillaan ja jonka harjalla minäkin toivon jonain päivänä käveleväni tuhansien muiden turistien joukossa.

En ole siis vielä matkustanut koskaan Kiinaan mutta olen kahdesti päässyt katsomaan Tampereen Vapriikkiin todella mielenkiintoisia Kiinaan liittyviä näyttelyitä. Ensimmäinen huikea kokemukseni oli 2013 kesällä kun Maailman kahdeksas ihme -näyttely oli Tampereella. Olin nähnyt terrakottasotilaat jo Tukholman Skeppsholmenin saaren kallioluolassa mutta Vapriikissa kolahti ja kunnolla. Keväällä toukokuussa vietin ikimuistoisen hetken Kielletty kaupunki -näyttelyn saleissa ihaillen ihan uskomattomia aarteita tuosta mystisestä paikasta.

Jos et vielä ole käynyt Tampereen Vapriikissa niin ei hätää sillä näyttely on avoinna 1.10. saakka.


Tarunomainen Kielletty kaupunki on maailman suurin palatsialue ja yli kymmenen kertaa kertaa laajempi kuin Ranskan Versailles. Tämä 72 hehtaarin alue sijaitsee Pekingin keskustassa. Aikoinaan alue oli Kiinan keisarien asuinalue ja maan hallintokeskus. Nykyään Kielletty kaupunki toimii palatsimuseona. Koko valtava kompleksi on malliesimerkki kiinalaisesta arkkitehtuurista ja rakennustekniikasta. Kun Kielletty kaupunki valmistui 1420 vaikutti se seuraavan 300 vuoden ajan Qing-dynastian aikaisiin hallintorakennuksiin.

Ylimmän harmonian halli

Kielletty kaupunki on nimensä mukaisesti ollut salainen vallan keskus, jota on hallinnut keisari, Taivaan poika. Tavallisella kiinalaisella tai muillakaan kuolevaisilla ei ollut mitään asiaa korkeiden muurin sisäpuolelle menoon. Korkeat ja paksut muurit sekä leveä vallihauta pitivät huolen siitä, että keisari sai olla täysin rauhassa hoviväkensä kanssa viettäen omaa elämäänsä. Keisarillinen elämä on hyvin tarkoin säänneltyä ja rytmitettyä. Tuhatpäinen hovi piti seuraa keisarille muurien sisällä.

Keltainen väri oli varattu vain keisariperheelle.

Vapriikin näyttely esittelee Quing-dynastian (1644-1911) ja hovin ajan Kielletyssä kaupungissa. Qing-keisarit olivat Kiinan viimeisiä keisareita ennen tasavallan ajan alkua. Esineet, joita Vapriikissa näkee ovat suoraan tuotu Pekingin Palatsimuseosta. Oppaamme kertoi meille, että näyttelytilan hämärä valaistus johtuu siitä, että vanhimmat esineet eivät kestä kirkasta valoa. Lisäksi isoja silkkikankaita on vaihdettu useampaan kertaan näyttelytilassa etteivät ne kuluisi liikaa.

Vapriikin näyttelyyn on rakennettu keisarillinen valtaistuinsali ja huvimaja. Näyttelyssä nähtävillä on mm. upeita silkkimaalauksia, kalligrafiaa, kulta- ja jade-esineitä, vaatteita ja asusteita, koriste-esineitä ja posliineja. Lisäksi seinillä on isoja värikkäitä valokuvia Kielletystä kaupungista. Valtavan Ylimmän harmonian hallin edessä seisoessaan voi melkein kuvitella olevansa mukana tuossa kuvassa. Myös kauniin värikkäitä lyhtyjä on siellä täällä näyttelytilassa luomassa tunnelmaa.

Kullatusta pronssista tehty, korukivin koristeltu Amitabna buddha.

Meillä oli käyntimme aikana opastettu kierros ja pakko kyllä todeta, että paljon enemmän saa irti kun opas kertoo vaikka toki näyttelyssä on hurjan paljon informaatiota esillä esineistä muutenkin. Oppaamme kertoi meille elävän esimerkin keisarin jalkavaimoista, joita oli yhteensä 3000. Jos keisari halusi "tavata lähemmin" jonkun häntä miellyttävän jalkavaimon sai valittu jalkavaimo keisarilta kulkuvan. Jalkavaimo käärittiin alastomana mattoon ja kuljettiin keisarin luokse. Kun tapaaminen keisarin kanssa oli ohi jalkavaimo "kuurattiin puhtaaksi" estäen näin ettei keisarillisia jälkeläisiä syntyisi jalkavaimon kanssa.

Jalkavaimon kullatusta messingistä tehty kulkulupa keisarin luokse. 

Keisarin valtaistuin ja elefantti

Kielletyn kaupungin alueella oli myös eunukkeja. Nämä nuoret miehet olivat tulleet keisarilliseen hoviin töihin. Tullessaan tähän pestiin miehet olivat samalla myös luopuneet sukukalleuksistaan joten saksituista miehistä ei ollut pelkoa jalkavaimojen suhteen. Eunukkien sukukalleuksia säilytettiin alkoholiliuoksessa lasipurkeissa, jotta he kuolemansa jälkeen voisivat olla kokonaisia. Aika suuri uhraus työpaikasta...

Korokepohjakengät, joilla pystyttiin sipsuttelemaan keinuvasti ilman jalkojen typistystä.

Kiinalaisten naisten jalat on perinteisesti typistetty koska se oli merkki vauraudesta sekä yläluokkaisuudesta. "Mitä pienemmät jalat naisella oli sitä kauniimpi hän oli" uskottiin muinoin Kiinassa. Jalkojen sitomisella haluttiin myös osoittaa, että kaupunkien yläluokkaisten naisten ei tarvinnut tehdä maataloustöitä. Sidottuja jalkoja pidettiin myös seksuaalisesti kiihottavina. Tapa oli äärimmäisen kivulias ja sitä yritettiin kieltää mutta lopullisesti typistys lopetettiin vasta kommunistien tultua valtaan.

Vapriikin vitriinissä on mantsunaisten "kukkaruukkukenkiä", joilla he pystyivät sipsuttelemaan keinahtelevasti samalla tavalla kuin ne naiset, joiden jalat oli typistetty. Näillä kengillä ei taatusti ole pystynyt etenemään kovin rivakasti, tuumin näyttelyssä. Nämä kengät kuin saattoivat olla peräti 20cm korkeat. Tuo koristelu oli aika huikea myös!



Myös uskonto on läsnä Kielletty kaupunki -näyttelyssä. Buddhalaisuutta näyttelyssä edustaa kullatusta pronssista tehty, korukivin koristeltu Amitabna buddha. Lisäksi nähtävillä on kaunis kolmiulotteinen kulta mandala. jossa on jalokiviä. Näyttelyssä on esillä myös naisellisia esineitä: hiusneuloja, korurasioita ja rannerenkaita.

Koristeellinen pöytäkello, joka sisältää myös soittorasian. 

Keltainen väri oli varattu vain keisarilliselle perheelle. Qing-dynastian keisarillisessa kaavussa on etumuksessa myös keltainen lohikäärme, Vanhassa kansaperinteessä kerrottiin, että ensimmäiset kiinalaiset hallitsijat olivat lohikäärmeitä, jotka ottavat ihmisen muodon hallitakseen ihmisiä. Keisarillinen tunnus on siis viisivarpainen lohikäärme. 


Vaikka Pekingissä ei ollakaan niin Vapriikin Kielletty kaupunki -näyttelyssä edetään julkisesta osasta yksityisempään osaan. Näyttely on rakennettu ilmansuunnat huomioiden fengshuin oppien mukaan oikein ja keisarillinen valtaistuin osoittaa etelään kuten sen pitääkin. Näyttely on mielestäni erittäin mielenkiintoinen joten Marjon matkassa suosittelee tutustumaan ja hyvin  vielä kun ehtii ellei sitten halua matkustaa Pekingiin :)

Vapriikki tarjosi opastuksen Kielletty kaupunki -näyttelyssä toukokuussa 2017.


6 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa. Itsehän lähden aika tarkalleen kahden viikon kuluttua Kiinaan, missä myös Kielletty kaupunki on kohteena. Toivottavasti sinne on jäänyt jotain esineitä esiteltäväksi, ettei niitä kaikkia ole rahdattu Suomeen ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiina kiinnostaa aina ja arvaa vain haluaisinko sulloutua matkalaukkuusi mukaan :) Uskoisin, että Kiellettyyn kaupunkiin on Pekingissä jäänyt jotain kun alue 72 hehtaarin suuruinen...ainakin jotain pientä. Hauskaa reissua teille ja postauksia odotellen. Nauttikaa !

      Poista
  2. Minä kävin kesälomalla katsomassa näyttelyn ja tykkäsin siitä. Olen pitkään haaveillut, että pääsisin katsomaan Pekingin nähtävyydet ja samalla vierailemaan terrakottasotilaiden luona. Jotenkin tuo haave ei vaan ota toteutuakseen :( Toivottavasti joku päivä se toteutuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että sinä et tätä näyttelyä väliin jätä. Työkaverini kävi nyt kesällä Xianissa parin päivän pikavisiitillä ja ehti pikaisesti käydä katsomassa. Upeat siinä laajuudessaan. Toisaalta juuri tuollainen sekä Xian että Peking reissu olisi myös mahtava tehdä. Minäkin jatkan haaveilua... Ehkä jonain päivänä toiveemme toteutuu!

      Poista
  3. Olin Pekingissä työmatkalla pari vuotta sitten ja vierailin Kielletyssä kaupungissa. Kaikki oli valtavaa ja katsottavaa oli paljon. Olin istunut kokouksissa ja aikaerokin rasitti mutta halusin silti mennä. Muistan ottaneeni paljon kuvia jotta kotona voin sitten katsella mitä kaikkea tuli nähtyä jos en muuten muista. Ja en muistanut kaikkea. Haluan mennä uudelleen ja näyttää paikan myös miehelleni. Hyvä kirjoitus! Krisse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse kommmentistasi :) Uskon, että Pekingin Kielletyssä kaupungissa menee pää pyörälle. Minun suuri haaveeni on joskus päästä sinne ja ehkä myös Xianin terrakotta sotilaita katsomaan. Mukavaa syksyä!

      Poista

Template designed by Rainy Day