Pages

helmikuuta 19, 2017

Kymin Huvilan herkullisella blinibuffetilla


Vuonna 1873 kohosi Kuusankoskelle Kymin paperitehtaan ylimmälle johdolle komea kaksikerroksinen huvila. Tämä kauniin koristeellisen pitsihuvilan piirsi arkkitehti Theodor Decker, jonka muita töitä ovat mm. Korkeasaaren laiturin odotushuone ja pesutupa, Aino Acktén huvila Helsingin Laajasalossa ja Sipoon uusi kirkko. Myöhemmin huvila avautui muillekin Kymin paperitehtaan vieraille paperitehtaan pääkonttorin vielä sijaitessa Kuusankoskella ennen siirtymistään Helsinkiin. Nykyään tämä historiallisen kaunis Kymin huvila toimii ravintolana ja sieltä voi vuokrata myös kokous- ja majoitustiloja tarvittaessa.


40+ blogiyhteisön kautta olen tutustunut bloggaajakollegaani Krisseen, joka kirjoittaa ihanaa Arjen Helmiä blogia. Krisse ehdotti, että tulisin hänen kanssaan nauttimaan lauantaina 18.helmikuuta blinibuffetia Kymin Huvilaan ja tutustumaan myös Kuusankosken Taideruukkiin. Tällaista suurta blinien ja taiteen ystävää ei tarvinnut kovin paljoa houkutella kun Audin nokka jo kääntyi kohden Kymenlaaksoa :) Ja totta kai halusin myös tutustua paremmin Krisseen, jonka olen nähnyt vain kerran aiemmin livenä vaikka olemmekin chaittailleet paljon Facebookissa ja lukeneet toistemme blogipostauksia. Tästä oli selkeästi tulossa herkullinen ja mukava päivä 


Kymin Huvilassa on aistittavissa vanhan historiallisen huvilan henki vaikka ihan kaikki kalusteet eivät olekaan enää alkuperäisiä. Seinillä roikkuu paksuissa kultakehyksissä isoja tauluja, kustavilainen vaalea kalustus ja kaappikello henkivät mennyttä maailmaa ja vanhat koriste-esineet, joita näkyy kaappien päällä olivat kauniita. Yhdessä huonetilassa seisoi myös iso musta flyygeli, jota varmaan saa vaikka hääjuhlissa soitella. Hopeoidulla tarjottimella viinilasit odottivat jo täyttämistä ja viereisistä pullokorkeista päätellen täällä viiniä oli myös nautittu juhlatilaisuuksissa. Paikka soveltuu erinomaisesti vaikka hääjuhlien järjestämiseen koska viereiseen uuteen 70-luvulla rakennettuun siipeen pystyy myös majoittumaan juhlien jälkeen.


Ja sitten herkullista blinibuffetia nauttimaan. Buffet tarjoiltiin nyt 18.2. mutta kannattaa seurata onko se vielä tulossa toisenkin kerran tässä lopputalven aikana. Ihanaa lohta ja muikkuja. Kirjolohenmäti kuului buffetin hintaan 24€. Siianmätiä olisi saanut lisämaksua vastaan mutta me tyydyimme kirjolohenmätiin. Tarjolla oli myös mätihyydykettä, joka maistui ihan jumalaisen hyvälle.



Olen miettinyt voiko ihminen saada koskaan tarpeekseen mädin nauttimisesta? Viime jouluna söin kalapöydästä itseni jo ihan kylläiseksi kaloilla ja mädillä. Smetana, hakattu sipuli ja mäti ♥ sopii nautittavaksi blinien kanssa ja soveltuu erinomaisesti tummalle leivälle tai ihan perinteisesti keitettyjen perunoiden kera. Tarjolla oli myös suolakurkkuja ja hunajaa, joiden yhdistelmä vie kyllä kielen. Ja tottakai myös makoisaa sienisalaattia. Blinit olivat juuri sopivan kokoisia - ei liian pieniä eikä liian suuria. Ihanan rapeita päältä mutta pehmeitä sisältä. Mums!



Kaksi bliniannosta ja olin jo ähky. Blineillä on taipumus täyttää vatsa liian nopeasti joten silmäni söivät vielä mutta vatsa ei vetänyt enää vaikka herkullisia olivatkin. Sitä paitsi pitihän meidän jättää ehdottomasti tilaa myös jälkiruokaa varten. Ainaisena kyselijänä ja tiedonhaluisena ihmisenä tein varmaan Krisse paralle niin paljon kysymyksiä liittyen Kymin Huvilaan, Kuusankoskeen, tehdasmiljööseen ja miljoonaan muuhun asiaan, että hän oli jo ihan pyörällä päästään. Minulla on paha tapa kun innostun jostain asiasta alkaa heti miettimään jo uusia asioita, joita haluaisin tietää ja tästähän seuraa aina sitten kysymyksiä :)



Jälkiruoaksi oli makoisaa juustokakkua, kahvia tai teetä ja suklaata. Esillä oli myös kaunista suklaataidetta ruusun muodossa mutta siihen oli ystävällisesti kiinnitetty viesti "ihailtavissa muttei syötävissä". Olikohan jonkun paikallisen konditorian vai oman keittiön tekemä tämä suklaaruusu?



Kymin Huvilassa tarjoillaan päivittäin lounasta ja tarkemman menun löydät heidän nettisivuiltaan. Meidän retkemme jatkui läheiselle Kuusankosken Taideruukin alueelle ja siitä on tulossa ihan omaa postausta lähipäivinä. Teki muuten hyvää lähteä herkuttelun jälkeen vähän liikkumaan.

 
Kymin Huvila on kaunis rakennus ja blinilauantai herkullinen!
Kannattaa poiketa jos liikkuu Kuusankoskella.


12 kommenttia:

  1. Aivan upean näköinen paikka.
    Ihanan näköiseltä näyttää myös bliniannos.
    Mukavaa alkavaa viikkoa Marjo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idyllinen talo ja blinit oli hyvä yhdistelmä.
      Harmi vain kun blinejä ei jaksa syödä kovin montaa...
      Mukavaa viikkoa Outi ❤️

      Poista
  2. Kiitos vierailustasi, Marjo ♥ Oli mukava tutustua tähän paikkaan yhdessä eikä kysymyksesi haitanneet minua. Minua vain vähän nolotti, kun tietoni paikasta ja paikkakunnastamme oli aika suppea.

    Upeat kuvat olet ottanut ja kyllä mä taas ihailen näitä sinun kuvien kuvakulmia. Minulla on vielä paljon opittavaa, huoh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse kun kutsuit minut Kuusankoskelle ❤️
      Ei kaikkea tarvitse todellakaan tietää ja pitäisi itse oppia välillä myös hillitsemään tiedonjanoaan ettei ole kuin kyselyikäinen lapsi "mitä, miksi, kuka, missä, minkä takia..." :D

      Kiitos Krisse! Sinun kuvat ovat myös hyvin ja kuvaamalla lisää kehityt valokuvien ottajana kyllä.

      Mukavaa uutta viikkoa Voikkaalle ❤️

      Poista
  3. Kymin Huvilaan täytyykin tutustua, kun kesät tuolla suunnalla vietetään. Kaunis rakennus. Taideruukki on jo tuttu :) Ihanaa viikon alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene ihmeessä - ihana paikka ja kesällä varmaan vielä idyllisempi.
      Taideruukki oli myös aika huikea ja siitä myöhemmin siis lisää..
      Mukavaa viikkoa Sari ❤️

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Sabópas muuta Jonna. Voisikohan ihminen elää vain blineillä...minä ainakin voisin ihan kevyesti...
      Mukavaa uutta viikkoa Jonna ❤️

      Poista
  5. Vaukke missä miljöössä sait päivääsi viettää. Lumoavaa historiaa ja kauniita esineitä, puhumattakaan teidän nauttimasta kulinaarisesta ateriasta, mätiä voisin syödä varmaan viikottain minäkin, on se niin hyvää! Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Marjo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joku muukin on mätifani :)
      Mukavaa viikkoa sinullekin ja toipumista sen kätesi kanssa ❤️

      Poista
  6. Krissen blogista tänne löysin ja samaa kommentoin: hurmaava huvila 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun piipahdit Tuija :) kaunis oli huvila ja maukkaita blinit!

      Poista