joulukuuta 27, 2016

Yayoi Kusaman taidetta kinkunsulatteluun

KDDI AU matkapuhelin 2009

Välipäivien ajanvietteeksi ja kinkunsulatteluun voi hyvin yhdistää upean taide-elämyksen HAM Tennispalatsissa. Jo lokakuussa avattu Yayoi Kusama: In Infinity on avoinna 22.tammikuuta saakka. Kävin itse jo marraskuun loppupuolella tutustumassa ihan huikeaan japanilaiseen nykytaiteilijaan, joka on tehnyt taidetta jo kuuden vuosikymmenen aikana. HAMin retrospektiivinen näyttely alkaa taiteilijan 50-luvulla tehdyistä töistä päättyen nykyhetkeen. 


Vietin reilun kaksituntisen värikkäiden, hauskojen ja puhuttelevien taideteosten keskellä. Niin näytti tekevän iso joukko muitakin taidenälkäisiä sillä suosituimpien teosten luona joutui jopa jonottamaan. Liikkeellä oli myös ilahduttavan paljon lapsiperheitä. Uskon Yayoi Kusaman värikkäiden teosten kiinnostavan myös perheen pikkuisia ja moniin teoksiin "pääse myös sisälle". Retrospektiivinen näyttely sisältää yli 200 teosta!


Yayoi Kusaman (s.1929) taiteilijaura on todella pitkä ja hän on pystynyt tuomaan nykytaiteeseen koko ajan jotain uutta. Kusama on ollut todella monipuolinen tuotannossaan. Ylen uutisten Pia Parkkinen kiteytti In Infinity näyttelyarvostelussaan lokakuussa seuraavasti: "Kusamaa on kutsuttu surrealistiksi, minimalistiksi, feministiksi ja poptaiteilijaksi. On kuitenkin hankala - ellei mahdotonta  - lokeroida naista, joka maalaa, tekee installaatioita, veistoksia, perfomansseja ja elokuvia, kirjoittaa runoja ja suunnittelee vaatteita." 

Louis Vuitton näyteikkuna ja vahanukke 2012

Yayoi Kusaman taiteen lähtökohdat ovat myös hieman poikkeavia: sisäinen todellisuus, hallusinaatiot, pelot ja pakkomielteet. Kusama on lapsuudestaan lähtien kokenut toistuvia näköharhoja, joissa maailma on pilkkujen ja toistuvien kuvioiden peittämänä. Kusama on pystynyt siirtämään tätä sisäistä maisemaan taiteeseensa ja toistamalla hän varmaan käsittelee myös lapsuuden traumojaan taiteen kautta. 

Phalli's Field 1965


Kusama asui New Yorkissa vuosina 1958-1972 ja pääsi osaksi myös kaupungin taidepiirejä sekä tutustumaan Andy Warholiin. Hän kuitenkin palasi takaisin Japaniin, jossa vastaanotto ei ollut kovin lämminhenkinen, kärsi paniikkihäiriöistä ja muutti vapaaehtoisesti asumaan psykiatriseen sairaalaan. Yayoi Kusama työskentelee edelleen 87-vuotiaana ja asuu sairaalassa. Hänen työhuoneeseen sijaitsee sairaalan lähellä ja taiteilija on luvannut jatkaa työskentelemistään kuolemaansa saakka. Ja hänen tahtinsa tehdä töitä vain kiihtyy...

Matkalaisen elämää, Fallinen tyttö ja Matkalaukku 

HAMin näyttelyssä katsoja pääse myös osaksi Yayoi Kusaman teoksia. Itse pidin todella paljon tilataideteoksista, joihin kävellään sisälle ja ollaan osa loppumatonta pallomerta, pilkkuja, kurpitsoita jne. lukuisien peilien avulla. Yhdessä tilassa vielä lattia oli osittain veden peittämä joten sekin heijasti kaikkea ympärillä olevaa loppumattomaksi maisemaksi, joka tuntui jatkuvan iäisyyteen.  


Itsensä häivyttäminen

Yayoi Kusama on myös tehnyt yhteistyötä muotitalojen kanssa 2000-luvulla. Tämäkin kertoo hänen todellisesta laaja-alaisuudestaan taiteessa. Harvempi taiteilija vielä yli 70-vuotiaana ottaa muodinkin haltuunsa. Kusama on työskennellyt Issey Miyaken, Marc Jabobsin sekä Louis Vuitton -merkkien kanssa. LV-liikkeiden ikkunoissa kautta maailman oli Kusaman vahakuva punaisten, pilkutettujen lonkeroiden keskellä päässään oranssi lyhyt peruukki. Todella pysähdyttävä näyteikkuna! 


Peilihuone, kurpitsa 1991

Louis Vuitton 2012

Issey Miyake 1999/2000

Hengästyttävän tuottelias nainen! Mieletöntä energiaa työstää omia ongelmiaan taiteen avulla ja luoda vielä lähes 90-vuotiaana päivittäin taidetta. Helsinkiin Yayoi Kusama ei päässyt terveydellisten syiden takia matkustamaan näyttelynsä avajaisiin. Tällä hetkellä taiteilijalla on työn alla Ikuinen sieluni -maalaussarja, jonka piti alun perin sisältää 100 teosta. Niitä on nyt jo valmiina 500 ja Kusaman pitää omien sanojensa mukaan saada niitä valmiiksi 1000 tai 2000. Hän kertoi Ylen sähköpostihaastattelussa jatkavansa maalaamistaan elämänsä viimeiseen päivään. 
Hymn of life, 2015

Käykää kurkkimassa ja kokemassa tämän pienen, herkän ja haavoittuvan oloisen mutta todellisuudessa käsittämättömän vahvan taidepersoonan huikea takautuva näyttely HAMissa.
Hyviä taide-elämyksiä - jos ei välipäiviin niin tammikuuhun sitten! 


 Coca Cola 2001



16 kommenttia:

  1. Voi - tämä näyttely oli toiveissa päästä näkemään vaan eipä taida nyt onnistua. Onneksi pienen väläyksen siitä saa täälläkin - kiitos, Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voihan harmi ettet ehdi HAMiin! Minulla tuli näpsittyä sieltä paljon kuvia mutta tähän bloggaukseen tuli toki valittua vain muutamia. Kiva jos sait edes jonkinlaisen väläyksen näyttelystä tätä kautta. Ole hyvä Lady of The Mess :)

      Poista
  2. Just pari päivää sitten kattelin Areenasta dokkaria Kusamasta, mainio tyyppi ja hieno taiteilija! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat varmasti tätä dokkaria http://areena.yle.fi/1-3193458. Ihan huikea ja itsekin katsoin sen! Hyvä kuvaus taiteilijasta.

      Poista
    2. Sitten arvasin oikein :) oli hyvä!

      Poista
  3. Tämä näyttely on huikea ja itse taiteilija -wow! Ei voi kuin ihailla hänen elämäntyötään, niin paljon luovuutta. Minä ehdin käynnilläni HAM:ssa tutustua vain osaan teoksista ja uusi vierailu on suunnitteilla. Onneksi museokortti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan itsekin käydä vielä toistamiseen :) Museokortti on niin kätevä kun sillä voi piipahtaa milloin haluaa. Käytin edellistä korttiani 20 kertaa.

      Poista
  4. Tää näyttely olisi kyllä näkemisen arvoinen. Palloista tykkäävän unelma, sanoisinko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käypä Outi kurkkimassa jos vielä pilkuista pidät :) Tämä olisi selkeästi sun juttu!

      Poista
  5. Niin mielenkiintoinen näyttely! Olimme Espoossa pari päivää ja minä suunnittelin käyväni katsomassa tämän näyttelyn. Mutta liian kiire tuli.
    Ihan huikea näyttely ja kertomasi tekee näyttelystä vielä mielenkiintoisemman. Tammikuun 22. asti. Katsotaan...
    Kiitos Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten harmi ettet ehtinyt kun vierailit täällä. Jos vain suinkin mahtuu ohjelmaa niin olisi kyllä kokemisen arvoinen. Paljon katsottavaa ja ennen kaikkea koettavaa nuo huonetilat.
      Mukavaa viikkoa ja kiva kun pidit Tuula!

      Poista
  6. Käytiin katsastamassa näyttelu Tukholmassa ja näin jo pilkkufanin persepktiivistä pidin. Vaikka onhan näyttely aika mielipuolinenkin, mutta toisaalta järisyttävän hieno. Vaikuttavin oli myös lasten kannalta Hymn of life installaatio.

    Sydämellistä päivää Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan sinun postauksen elokuulta ja päätin jo silloin, että kun Tukholman näyttely jäi kiireiden takia väliin tämä on pakko nähdä HAMissa. Sinulla oli silloin inspiroivan ihana postaus aiheesta. Installaatiot olivat kyllä huikeita.

      Kivaa keskiviikko iltaa Tiia :)

      Poista
  7. Uskomaton ja harvinainen taiteilija. Tämä taidenäyttely olisi tosiaankin mukava päästä näkemään ja kokemaan. Kiitos, että jaoit tämän kanssamme!

    Ps. Sulla on ihanat nilkkurit...blong bling...♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit Krisse :) Kiitos - mun ikivanhat bling-bling nilkkurit...
      Mukavaa iltaan ja vuoden viimeisiä päiviä!

      Poista