maaliskuuta 19, 2015

Maalis maata näyttää vai miten se nyt meni

Viime päivinä on saanut kyllä lämpömittariin katsottuaan miettiä onko nyt todella vasta maaliskuun loppupuoli menossa? Porissa mitattiin keskiviikkona 12,8C astetta joten ei huono ensimmäisen kevätkuukauden sääksi vai mitä? Jos lämpeneminen jatkuu tätä tahtia niin talvivaatteethan voi kohta jo laittaa pesukoneen kautta kesäsäilöön ja kaivaa flip-flopit esille. Aurinkolasitkin ovat keikkuneet nenälläni jo monena päivänä.Ystäväni viestitteli Facebookissa kuulleensa jo peipposen laulavan ja näköhavaintokin oli tehty. Vanhan sanonnan mukaan puolikuuta kesään ja pääskysiä odotellen. 

JIHAA!!!!!





Pakkailen tässä juuri laukkuani viikonloppureissua varten Tallinnaan mutta taidan kuitenkin jättää ne kevät/kesävaatteet vielä odottelemaan. Ilmatieteen laitos nimittäin lupailee jopa pientä päiväpakkasta koko loppuviikoksi ja jossain sääkartassa näkyi jopa lumihiutaleita. Parempi nyt vain pukeutua lämpimästi ja välttää se kuuluisa kevätflunssa, jonka vaanii nurkan takana juurikin sitä hetkeä kun lähdet ulos liian vähissä vaatteissa ja kylmetät itsesi iskeäkseen. En kaipaa enää flunssanuhaa sillä katupöly saa sekä silmät valumaan että nokan tuhisemaan. Kohta tekisi mieli alkaa kulkea ulkosalla hengityssuoja kasvoilla itämaiseen tapaan. Naapuritalon kiinalainen pariskunta tulee aina aamulenkillä minua vastaan kasvosuojan kanssa - ovat varmaan tottuneita tällaiseen.




Katupölyn lisäksi meitä allergisia alkavat jo vaivata siitepölyt. Luonnossa on jo merkkejä siitä, että kohta ilmassa on siitepölyä. Leppä kukkii jo maamme länsiosissa ja pähkinäpensas Lounais-Suomessa sekä Uudellamaalla. ATSII!!!! Onneksi itse en ole allerginen kuin koivun siitepölylle joten vielä en saa siitepölystä oireita. Onneksi on lääkitys ja pystyn melko hyvin pitämään oireet kurissa ellei keväästä tulee ihan super siitepölyn suhteen.


Lintujen laulu on niin valtaisaa aamuisin, että tekisi mieli jäädä hetkeksi kuuntelemaan sitä ihan rauhassa. Valkoposkihanhet ovat taas valloittaneet lähipellot ja sorsaparvi Töölönlahden. Iltaisin törmään muuten outoon ilmiöön tässä meidän lähistöllä eli valtaisa naakkaparvi kiertelee ja kaartelee ryhmässä tehden outoja syöksyjä ja lentoesityksiä äännellen voimakkaasti. Tulee väistämättä mieleen Hitchcockin kauhuleffat Linnut. Toisaalta naakat ovat parvilintuja eli mitä todennäköisemmin tähän ei liity mitään sen dramaattisempaa mutta silti joka kerta parven lähestyessä säpsähdän.



Mukavaa perjantaita kaikille tasapuolisesti ja jos vain ehdin laitan kuulumisia lahden toiselta puolen miten kevät siellä etenee. Se on ainakin varma, että mikäli takatalvi ei iske niin huhtikuun ei tarvitse humahduttaa :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti