maaliskuuta 22, 2013

Tulppaanien lumossa

Eilen minulla oli vajaa tunti aikaa ennenkuin pimahtanut kannettavani olisi valmis huollosta joten kurvasin Kaisaniemen Kasvitieteelliseen puutarhaan ihailemaan Tulppaanien lumo -näyttelyä. Näyttelyssä esitellään historiallisia tulppaaneita, joista vanhimmat ovat keskiajalta saakka.


Näyttely avasi ovet yleisölle jo 16.3. ja viimeinen päivä vierailla Kaisaniemen Kasvitieteellisessä puutarhassa ihailemassa tulppaaneja on tuleva sunnuntai 24.3. Nimittäin jo 1600-luvulla puutarhurit keksivät kuinka sipulikasveja voi houkutella kukkimaan ennenaikaisesti ja tätä "huijaamista" kutsutaan muuten ammattitermillä hyötämiseksi.


Turkkilaisten täydellisen rakkauden vertauskuvia, tulppaaneita, on osattu kasvattaa yli tuhannen vuoden ajan


Tulppaani- ja narsissinäyttely sijoittuu puutarhan Aavikkohuoneen ja Etelä-Afrikkahuoneen väliselle yhdyskäytävälle, joten tilassa saattaa ajoittain olla tungosta jos sinne tupsahtaa isompi ryhmä kerrallaan. Pääsin eilen juuri alta pois ennenkuin Martta-kerhon tädit tulivat!


Villi tulppaani on kotoisin Keski-Aasiasta, josta turkkilaiset tuon kauniin kukan löysivät ja ryhtyivät viljelemään sitä arviolta tuhat vuotta sitten.


Suomalaisten vielä sotiessa nuijasotaa oli tulppaanien matka eurooppalaisten sydämiin jo alkanut.


Tulppaani nousi nopeasti Hollannissa yläluokan statussymboliksi, joka johti kiivaaseen jalostukseen ja jopa hintakeinotteluun.


Tulppaani-sanan alkuperä juontaakin turkin kielen "turbaania" tarkoittavasta sanasta.
"Turbaaneissa" on valtava värikirjo: keltaista, punaista, oranssia, vaaleanpunaista, violettia, sinistä, turkoosia, valkoista.... ja monivärisiäkin tulppaaneja on jalostettu. Tarunomaista mustaa tulppaania on etsitty vuosisatojen ajan Alexander Dumasin rakkaustarinan Musta tulppaani innoittamana. Hyvin syvän violettia tulppaania voidaan luulla mustaksi mutta aikuisten oikeasti täysin mustan tulppaanin jalostaminen taitaa olla mahdotonta.


Tulppaanien muodotkin vaihtelevat paljon eli perinteisen tulppaanin lisäksi löytyy monia mielikuvituksellisia muotoja kuten vaikkapa papukaijatulppaanit.




Sievä, pieni tulppaani asetelma!


Sipuleista valon myötä esiin tunkevaa uutta elämää....ihanaa keväistä vihreyttä.



Käytävällä leijui makea tulppaanien, helmihyasinttien ja pääsiäisliljojen tuoksu.


Jouluisiakin tuoksuja näin keväämmällä.



Vähän nämä Scillat poikkeavat keväällä lumen seasta työntyvistä Siperianliljoista.


Helmihyasintit ovat NIIN kauniita - mi piace!


Yksinäinen, urhea tulppaani saviruukussa pää ylpeästi pystyssä!


Tulppaaneilla on hauskoja nimiä. Uudelle lajikkeelle nimen keksiminen on varmaan äärimmäisen vaikeaa sillä tulppaaninimikkeitä on nyt jo yli 5600 ja samaa nimeä ei voi käyttää kahdesti.


Tulppaanien nimiksi onkin annettu valtaisa määrä naisten etunimiä. Näin jalostajien puolisot, äidit, tyttäret - kenties muutkin naissuhteet - ovat saaneet kauniin ja vuodesta toiseen kestävän muiston.



Kasvitieteellisestä puutarhasta on mahdollista saada myös kukkatietoutta eli paikalla
loviisalainen Villi Niitty puutarha & tyyli.    


Kaisaniemen viktoriaaninen puutarha luo íhanan tunnelmalliset puitteet näyttelylle. Kannattaa poiketa ihailemaan ja nuuhkimaan!


8 kommenttia:

  1. Olen nähnyt jossain blogissa kuvia noista samoista tulppaaneista. Luulin kuvien perusteella, että kirjoittajalla oli itsellään kasvihuone täynnä tulppaaneja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä nämä ovat julkisesti nähtävänä Kaisaniemessä :)

      Poista
  2. Kiitos ihanista tulppaani & muista ihanista kuvista, kukat ovat minun lemppareitani :-)

    VastaaPoista
  3. Ihanat tulppaanit, tekisi mieli lähteä katsomaan. Saatan lähteäkin, aamu on vielä nuori :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene ihmeessä :) Koko Kasvitieteellinen on hurmaava paikka eli itse käyn aina istumassa lummehuoneessa silloin tälllöin kiireen keskellä. Aika tuntuu pysähtyvän siellä.

      Poista